Pekan saarna Hämeenkosken kirkossa 10.4.

Joh. 20:11–18 

Nousemme kuulemaan pyhää evankeliumia Johanneksen mukaan:

Maria seisoi haudan ovella ja itki. Siinä itkiessään hän kurkisti hautaan ja näki, että siinä, missä Jeesuksen ruumis oli ollut, istui kaksi valkopukuista enkeliä, toinen pääpuolessa ja toinen jalkopäässä. Enkelit sanoivat hänelle: ”Mitä itket, nainen?” Hän vastasi: ”Minun Herrani on viety pois, enkä tiedä, minne hänet on pantu.” Tämän sanottuaan hän kääntyi ja näki Jeesuksen seisovan takanaan, mutta ei tajunnut, että se oli Jeesus. Jeesus sanoi hänelle: ”Mitä itket, nainen? Ketä sinä etsit?” Maria luuli Jeesusta puutarhuriksi ja sanoi: ”Herra, jos sinä olet vienyt hänet täältä, niin sano, minne olet hänet pannut. Minä haen hänet pois.” Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Maria.” Maria kääntyi ja sanoi: ”Rabbuuni!” - se on hepreaa ja merkitsee: opettajani. Jeesus sanoi: ”Älä koske minuun. Minä en vielä ole noussut Isän luo. Mene sinä viemään sanaa veljilleni ja sano heille, että minä nousen oman Isäni ja teidän Isänne luo, oman Jumalani ja teidän Jumalanne luo.”
Magdalan Maria riensi opetuslasten luo ja ilmoitti: ”Minä olen nähnyt Herran!” Sitten hän kertoi, mitä Herra oli hänelle sanonut 

Päivän evankeliumissa on monia asioita, joihin lukija tai kuulija kiinnittää huomionsa.  Tyhjä hauta, kaksi enkeliä, itkevä Maria, kuolleista noussut Vapahtaja, tämän arvoitukselliset sanat. Kuitenkin tänä pääsiäisenä minun huomioni kiinnittyi varsin arkipäiväiseen asiaan, joka kertoo paljon Jeesuksen kohtaamisesta.  Huomio kiintyy liikkeen suuntaan. En tiedä huomasitteko, mutta evankelista mainitsee, että Maria kääntyi tässä kaksi kertaa.  Hän on siis tullut varhain sunnuntaiaamuna Jeesuksen haudalle, itkien.  Hän huomaa, että kivi on pois hautaluolan suulta ja rohkaistuu katsomaan hautaan sisälle. Hän näkee, että Jeesuksen ruumis on poissa ja haudassa istuu kaksi valkopukuista hahmoa. Tuskin hän ymmärsi, että he olivat enkeleitä. Nämä kysyvät, miksi hän itkee.  Samalla kun Maria vastaa ja kysyy Jeesuksen ruumiista, hän jo kääntyy poispäin, pois haudan perältä, takaisin oviaukkoa kohti.  

Tämä ensimmäinen kääntyminen kertoo Marian hätäännyksestä, pelosta ja kiireestä.  Hän on huomannut, että Jeesus on poissa eikä haudassa olijoilta saa vastausta siihen mitä on tapahtunut. Hän kääntyy lähteäkseen samantien pois. Toissapäiväinen ristiinnaulitseminen oli järkyttänyt häntä, miten lie on nukkuminen onnistunut ja nyt, kun sapatti liikkumisrajoituksineen on ohi, hän on heti tullut haudalla käymään, surullisena ja neuvottomana. Jotakin outoa on tapahtunut, mutta ei tähän hautaan voi jäädä, vaan hän kääntyy pois.

Käännyttyään hän näkee kolmannen henkilön seisovan edessään.  Se on ylösnoussut Jeesus, jota Maria ei kuitenkaan tunnista.  Edelleen hädissään Maria kysyy Jeesuksen ruumiista, olettaen että tuntematon on puutarhuri ja töissä alueella. Evankeliumi kertoo meille, että samalla kun Maria kysyy asiaa, hän on jo juoksujalkaa lähdössä haudasta pois. Sen voi päätellä siitä, että kun Jeesus sitten puhuttelee häntä, kerrotaan, että Maria kääntyi. Hän oli siis jo menossa pois.  

Kuullessaan Jeesuksen sanovan ”Maria” hän  kääntyy takaisin hänen puoleensa.  Kaikki kiire lakkaa. Siinä hetkessä Jeesuksen uskollinen seuraaja tunnistaa Vapahtajansa. Jeesuksen ei tarvinnut sanoa kuin yksi sana.  ”Maria”.  Se riitti.  Ahdistus, kiire, epävarmuus oli poissa.  Kolmen päivän pimeys ja kuoleman painajainen oli väistynyt. Jeesus elää.  Vielä häntä ei saanut koskettaa, mutta Maria saa tehtävän:  Mene viemään sanaa muille oppilaille:  Jeesus elää.

Ahdistuksessaan säntäillyt ihminen sai rauhan. Epätoivo vaihtui iloon. Suunnat vaihtuvat.   Hämmästynyt nainen ei jäänyt enkeleitä ihmettelemään vaan lähti takaisinpäin.  Nähdessään Jeesuksen vielä tunnistamattomana hän kysäisee jotakin, mutta epätoivo ja ahdistus ajavat häntä eteenpäin kunnes hän saa kuulla takaansa tutun äänen kutsuvan häntä nimeltä, ”Maria”.

Hyvät ystävät, Jeesus kutsuu yhä seuraajiaan nimeltä.  Vaikka me kristittyinä olemme osa maailmanlaajaa Kristuksen kirkkoa, Vapahtajamme tuntee meidät kaikki nimeltä. Jo pyhässä kasteessa on nimemme mainittu samalla kun meidät on liitetty Jeesuksen seuraajien joukkoon.  Ristiäisissä usein luettu Raamatun kohta vakuuttaa: Ja nyt – näin sanoo Herra, joka sinut loi, Jaakob, joka sinut muovasi, Israel: – Älä pelkää. Minä olen lunastanut sinut.  Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun.
Meidän elämäntilanteemme ja koko maailmamme on tietenkin aivan toisenlainen kuin aamuvarhaiselle haudalle kiiruhtaneen hämmentyneen Magdalan Marian.  Toisaalta mekin olemme omassa elämässämme usein hämmentyneitä, epävarmoja tai yksinäisiä. Maailmantilanne, omat tai läheisen sairaus, toimeentulon huolet mietityttävät.  Kun katsomme ympärillemme emme näe Jeesusta.  Kuitenkin yhä edelleen Jeesus elää ja kulkee keskellämme.  Elämän arjen keskellä hän voi puhutella meitä nimeltä, rohkaista ja avata uskon silmät näkemään ja lahjoittaa toivon.  Se voi tapahtua Raamattua lukiessa, yhteisessä rukouksessa tai ehtoollispöydässä.  Itse asiassa juuri ehtoollispöydässä meitä puhutellaan henkilökohtaisesti: ”Sinun puolestasi annettu, sinun puolestasi vuodatettu”.  Siinä tulemme nähdyksi juuri sellaisina kuin olemme, Kristuksen hyväksyvän katseen alla.  

Entä mitä evankeliumi sanoo Sinulle, joka et ole saanut kokea Kristuksen läsnäoloa? Mitä pitää ajatella, jos tuntuu siltä, että oma usko ei riitä ja toivon näköalat peittyvät arjen huolien taakse?  Silloinkin on hyvä muistaa Marian tilannetta.  Vaikka hän ei sitä itse ymmärtänyt, hän oli haudalla enkelien seurassa.  Enkelit ovat Jumalan sanansaattajia ja muistuttavat hänen läsnäolostaan.  Sureva, ahdistunut ja hätäinen Maria oli koko ajan Jumalan läsnäolon varassa.  Ja kun hän hädissään kääntyi pois, hänen takanaan oli koko ajan seisonut ylösnoussut Herra itse.  Ei Maria sitä itse ymmärtänyt.  Ei hän tuntenut Jeesuksen läsnäoloa.  Mutta Jeesus tunsi Marian ja näki hänen hätänsä ja ahdistuksensa.

Rakkaat kristityt, silloinkin kun emme koe Jumalan läsnäoloa, kun Jeesus tuntuu olevan kaukana ja Pyhä Henki poissa, silloinkin. – ja itse asiassa juuri silloin – hän on aivan lähellä.  Tämän maailman myrskyjen, epävarmuuden ja yksinäisyyden keskellä taivaallinen Isämme on koko ajan aivan lähellämme.  Hänen hyvyytensä ja rakkautensa kantavat silloin, kun emme sitä käsitä.  Elämällämme on tarkoitus, silloinkin kun emme sitä näe. Niin kuin Maria, niin mekin saamme tehtävän

Nousemme tunnustamaan yhteisen kristillisen uskomme.