Hartaus kylvön aikaan

”Niin kauan kuin maa pysyy, ei lakkaa kylvö eikä korjuu, ei vilu eikä helle, ei kesä eikä talvi, ei päivä eikä yö” (1. Moos 8:22)

Vaikka nykyinen työpaikkani onkin Helsingin keskustassa, näin keväällä mieleeni tulee usein yllä oleva Raamatun sana. Ei lakkaa kylvö eikä korjuu.  Taitaa olla niin, että meiltä monella tavalla kiireisiltä tämän ajan ihmisiltä unohtuu helposti ihmisenä olemisen perusasiat, elämisen reunaehdot.  Yksi niistä on se, että kylvösiemen itää.  Olemme tottuneet jokapäiväiseen leipään, asiaa sen kummemmin ajattelematta. 

Sodan kuvat Ukrainasta ovat kuitenkin pysäyttäneet monet: Jos ei päästä kylvämään, ei ole korjuutakaan ja sen seurauksena miljoonat ihmiset eri puolilla maailmaa näkevät nälkää.  Vielä suurempi katastrofi olisi, jos jonakin keväänä kävisi niin, että yksikään siemen ei itäisi. Varastot olisi syöty loppuun muutamissa kuukausissa. Sen jälkeen ihmiskunnalla ei olisi tulevaisuutta.

Ennen meitä eläneet sukupolvet ovat oivaltaneet riippuvuutemme maan annista meitä selvemmin.  Keväällä on osattu pyytää taivaan Isän siunausta kylvetylle sadolle, sillä ilman hänen luomishyvyyttään ei siemen idä.  Samalla on oltu kiitollisia siitä, että ihminen on voinut hankkia ruokansa rehellisellä työllä.  Kaunis tapa järjestää kylvön siunauksia on jälleen levinnyt monille paikkakunnille. 

Keväällä, ruohon vihertäessä ja hiirenkorvien puhjetessa, meillä on syytä iloita Jumalan luomishyvyydestä, siitä, että tässä monella tavalla epävakaassa ja epävarmassakin maailmassa on jotakin pysyvää.

Vanhan testamentin sana liittyi Jumalan lupauksiin.  Vedenpaisumuskatastrofin jälkeen Jumala lupasi, että elämä jatkuu. Niin kauan kuin maa pysyy, ei lakkaa kylvö eikä korjuu.