Kristittyjen ykseyden ekumeenisen rukousviikon mietteitä
Näinä päivinä piispa Kaisamari Hintikan johtama ekumeeninen suomalaisvaltuuskunta on tavannut Roomassa paavi Fransiscuksen. Kyse on jo kauan jatkuneesta perinteestä, jossa eri kirkkokuntien edustajat viettävät pyhän Henrikin muistopäivää yhdessä. Tällä kertaa mukana oli luterilaisten lisäksi mukana ortodoksien, katolilaisten ja metodistien edustajia. Olemme Suomessa tottuneet tällaiseen kirkkokuntien yhteistyöhön eikä siinä taida olla meille mitään kovin kummallista. Maailmanlaajuisesti se ei kuitenkaan ole kovin yleistä.
Sain itse osallistua vastaavanlaiseen pyhiinvaellukseen kolme vuotta sitten. Elettiin aikaa juuri ennen koronaa ja ehdimme paavia kätellä - kättelyt jäivätkin sitten aika pian pois. Matka ja katolisen kirkon toimintaan ja pyhiin paikkoihin tutustuminen oli näköaloja avaava.
Kristittyjen yhteys ei vaadi käyntiä Roomassa tai muuallakaan. Tärkeää olisi, että voisimme omassa arjessamme elää todeksi sitä, että vaikka meillä on erilaisia kirkollisia tapoja tai perinteitä, voimme silti iloita yhteisestä uskosta. Muistan kuinka hyvältä on tuntunut jo ystävällinen tervehdys toisen kirkon ihmisiä tavatessa – olipa kyse sitten vanhojen perinteisten kirkkojen jäsenistä tai vapaiden suuntien väestä.
Muistan vieläkin, miten hämmentävältä, mutta myös hyvältä tuntui, kun aikanaan Mikkelissä ollessani vierailin juuri tähän aikaan tammikuussa vietettävän ekumeenisen rukousviikon aikaan helluntaiseurakunnan rukoushuoneella. Ennen kuin aloitin puheeni, minut esiteltiin seurakunnalle ja kerrottiin, että minut oli juuri vähää aiemmin valittu vuoden papiksi. Sain seurakunnalta raikuvat aplodit. Koin, että siinä kannustettiin ja iloittiin yhdessä. Seurapuheen alkua piti jonkun aikaa haeskella.
Kristittyjen yhteys ei vielä ole toteutunut, vaikka Jeesus meitä siihen kehotti. Toisaalta jokainen voi sitä omalla toiminnallaan edistää. Kohdataan toisemme sisarina ja veljinä – rukoillaan toistemme puolesta.
20.1.2023
Kristittyjen ykseyden ekumeenisen rukousviikon mietteitä
Lue lisää22.12.2022
Joulu 2022 on omanlainen ja poikkeaa perinteisestä monilla tavoin. Siksi myös jouluterveiseni välittyvät tänä vuonna musiikin sävelin.
Lue lisää21.12.2022
Näinä aikoina tarvitaan toivoa, iloa ja yhdessä tekemistä vastakkainasettelun sijaan. Haluan omalla toiminnallani rakentaa yhteisöllisyyttä, yhteyttä ja yhteistyötä.
Lue lisää10.12.2022
Kansliapäällikkö, rovasti Pekka Huokuna Mikkelistä on antanut suostumuksensa ehdokkuuteen Mikkelin hiippakunnan piispanvaalissa.
Lue lisää